Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

                                Viiltävä todellisuus                                

                            Hän vaistoaa vainullaan 
                            sen, mikä piilee tulevaisuuden takana.
                            Hän kuulee tuulen leikin, 
                            
ikuisuuden katoavassa temmellyksessä.

                            Hän näkee auringon heittävän iltavarjoaan
                            elonpäiviensä kallistuvaan yöhön.
                            Hän tuntee niiden pilkistävät enteet,
                            ja alkiot nykyisyyden
 maaperässä.

                            Hän kypsyttää hedelmänsä siintäviksi,
                            tajuisessa luonnossaan läpi menneisyyden
                            versojen.

                            Hän odottaa, että joku poimisi ne hänelle
                            ja yhdessä niistä nauttisi.

                                                 ¤

                      

 

                            Olemuksen syvissä uomissa,
                            padottujen tunteiden äärellä.
                            Sydämeni ääni haihtuu
                            kuiskauksena ilmaan.

                            Vaatimus hajoittaa elämän
                            hajanaisiin väreihin.
                            Aineellisuuden kirjavissa kuvissa,
                            viiltää todellisuus.
         

                            Vetovoiman tempoessa
                            yhtä aikaa kahtaalle.
                            Juurtuneena olemiseen,
                            versoavaa kauneutta niittäen.

 

                                                  ¤

                            Uneksisinko totuudesta vai todellisuuden
                            harhasta.
                            Heräisinkö syvästä unestani ja tajuaisin
                            nukkuvani hereillä ollessani.

                            Pakenisinko untani ja juoksisin totuuden
                            perässä löytämättä lopulta kumpaakaan.
                            Vaan todellisuuden uni kietoisi
                            minut harhaansa.
                                  
                           Tajuamatta että en ehkä enää herääkkään.

                                                   ¤

                            Kurkotus tulevaan olemassaolon äärelle,
                            missä ovat sumuiset harsot,
                            leijuvien varjojen hämyiset leikit.

                            Siellä kevyt liihotus vapauteen,
                            valon rihmoja tavoittaen.
                            Jotain itseyden hahmoutumasta,
                            jää säikeiden ulkopuolelle.

                            Ihmetys valtaa kokonaisuuden,
                            sen pienimmätkin ääriviivat.
                            Piirtyneinä kasvoilla ne loistavat,
                            eletyn elämän taakkaa keventäen.
 

                                                 ¤

                                         Elämän raamit

                        

                                     Kuvansa laittaminen kehyksiin, on kuin
                         sulloisi elämänsä ahtaisiin raameihin.

                   
                  
      Sen sisältä paljastuu spektrinen kokonaisuus,
                         jonka syvyydestä kumpuaa vapauden aitous.

                         Kahlehdittuna heijastuksen herkkiin
                         mattapintoihin, lasittuneen katseen
                         seuratessa värikästä näytelmää.

                         Sen piirtyessä väreileviin kollaaseihin,
                         vain aavistuksen koskettaessa
                         harsomaista pohjaa.

                         Yksi ainoa vangittu elämä, jähmettyneenä ja 
                         liikkumattomana, paperisen ja lasisen 
                         menneisyyden illuusio mukanaan.

                                                    ¤

                        Veren ja tulen liitto, on sidottu
                        punaiseen sinettiin. Kohdaten intohimon

                        raivokkuuden kahliten sen valuviin vanoihin.

                        Aktiivinen tehokkuus, sytyttää sydämen äänen
                        antaumuksen, hehkuvan kärsimyksen
                        roihahtaessa mielen ahdinkoon.

                        Missä vilahtaa punainen pinta,
                        siinä viiltävä todellisuus hukuttaa haavoittuneen
                        mielen sisimmän, sen palavan tajunnan uumeniin.

                                                     ¤

                                          Pimeyden valo

                       

                     Yön syliin hukkuu antaumuksen palo ja sen
                        hehkuvan voiman kytevä roihu, joka sytyttää

                        tulipatsaat taivasta hipoen.
                        
                       
Kuu uinuu kohti taivaanrantaan
                        sarastuvaan, harsomaisella vaipalla             
                        koristellen vanaa matkatessaan.

                        Yö sulkee sisäänsä sen, helmaansa katoaa
                        pimennoissa ja hämyisissä verhoissa
                        pilkistäen. 
                        
                       
Hämäristä notkelmista 
                        astuen tajuisuuden valoon välkehtiviin,
                        ja hukkuen sen kajastuksen
                        himmenevään muottiin sulautuen.

                        Ken´tahtoo nähdä, se näkeköön mikä
                        pimeydestä pursuaa, sekä mystisestä
                        ytimestä ja olevaisuuden syvyyksistä
                        tarjoaa valoaan.

                        Kimmeltävissä tulivaunuissaan, se kiitää halki
                        taivaan sinen, säteilevin sumuvanoin,
                        verhoin raottaa kaikkeuden tähden.   
                     
                        K
ohdaten kultaisen pallon hehkun,
                        sen hyväntahtoisen hohteen,

                        sekä hopeisen levyn oikun ja voiman.

                        Taivaan lempeässä syleilyssä, on tulenhohtoista
                        aamun kirkkautta ja hohtavan kultaista 
                        hopeareunaista valontuojaa.

                        Sen näkijää ja kokijaa odottaa ikuisuuden
                        tulipallon säkenöivä leimahdus.  
                       

                                               ¤

                                Unenomaisia heräämisiä

           

                      Taas herättiin uuteen päivään, unien suloisista
                       maisemista. Jälleen kerran se ilmaisi itsensä
                       aamuruskossa ja kukkakasteessa.
                       
                       Tuulen leikissä valpas silmä havaitsee ikuisuuden
                       valon kaikessa katoavaisuudessaan, sekä
                       sen äärettömässä todellisuudessaan.

                       Miksi ei siis nähtäisi elämämme harhaa ja
                       todellisuutta unen leikeissä; näissä sisimmän
                       elämämme paljastuksissa ja
                       heikkouden ennustuksissa.
                                            
                     
Tässä ihmeellisessä elämässä, joka aistien
                       sulautuessa ja unen verhoutuessa
                       harsomaisena hahmoutumana yllemme,
                       kertoen meistä kaiken.

                       Milloin kaikesta tutusta viattomuudesta syntyy
                       näkymätön saareke, joka uinuu sisäisen

                       elämämme suunnattomassa ja pohjattomassa
                       meressä.

                                                    ¤

                      Katseet kohtaavat hetkessä silmänräpäyksen,
                      sameat vilkuilut herätessään sisäänsä sulkevat.
                      Nukkuvan mielen silmäysten heijastuksen,
                      valkeneviin tummiin luomiin avautuvat.

                      Totiset tuijotukset hereillä ollessa,
                      harhailevat unessa kohti kiintopistettään.

                      Pupillien pistävyyden näkyvässä hohteessa,
                      riisuvat hyväillen läpinäkyvyyttä yltään.

                      Katsoen syvemmälle sisimmän varjoissa,
                      kuultaviin hohdokkaimpiin näkyihin pureutuen. 

                      Sänkykamarikatseen lumoutuneissa harsoissa,
                      olennaisen syvimmissä sopukoissa haaveillen.

                                                  ¤

                      Hengityksen vaimea ääni haihtuu pimeään,
                      huohotuksen läpi se raastaa viiltävää ilmaa.
                      Keho kuultaa valoa ahmivaa kaipuuta,
                      helmeilevien hikipisaroiden hohtaessa iholla.

                      Sanat hukkuvat tyhjyyttä kaikuviin kammioihin,
                      vain herkkä vaiettu hiljaisuus koskettaa sisintä.
                      Kevyt hipaisu hämärän huutavassa syleilyssä,
                      maalaa tajuntaan odotuksen värinöitä.

                                                  ¤

                      Kuunnellen hiljaisuuden ääntä,
                      keskittyen pysähtyneeseen huminaan,
                      ja helisevään mielen hyminään,
                   
   taas vajoten soljuvaan kohinaan.

                      Se ravistelee vaistot hereille,
                      kuiskauksina tajunnan sokkeloissa.
                      Pyytäen hiljaisuutta hyssytellen,

                      kaikuna korvissa soiden.

                      Tyhjyyden täyttäessä tajunnan,
                      sulosointujen siivittäminä harmonioina.
                      Hivelee hiljaisuutta tavoitellen,
                      raukean vaimeisiin värinöihin.

                                             ¤

                 

                     

                          Varjojen kilpajuoksu

                   Näkyjä ihmismielessä,
                      häilyviä varjoja näkyvissä.

                      Naamiohuveja ilmeikkäitä,
                      totuuden siloittelemia roolileikkejä.

                      Kasvot paljastuen,
                      elottomista kuvajaisista heijastuen.

                      Muutosten virroissa,
                      tipahtelevat pisarat kajastuksissa.

                                        ¤

                     Käden ojennus korkeuksiin, 
                     oivallus hipaista olematonta.
                     Tarttumassa yhteyksiin,
                     joka esittää kuolematonta.

                     Rajoissa vastaan tulevat,
                     siellä unelmissa särkyneissä.
                     Missä kohtaa olevat,
                     varsin voipuneissa elävissä.

                                     ¤

                    Totuus näyttäytyy, 
                    se levittäytyy, aukeaa.

                    Totuus kätkeytyy, laukeaa,
                     se eläytyy.

                    Totuusko, raukeaa?!

                                    ¤ 

                              Tunteiden kipunoita

          

             Hehkuvan lämmön hiipuva valo
                     häviää hetkeksi.
                     
Aavistuksen heijastumien,
                     hiillostaessa kaipuun
                     tulenkatkuisissa lieskoissa.

                     Kipinöiden sinkoillessa,
                     hitaana polttavissa kärvennyksissä.
                    Tunteet vellovat palavina soihtumerinä,
                     nuollen tulisina räiskeinä
                     omistautuneen kipunan pauloissa.

                     Helakkana punottaa hiipivä palo.

                                         ¤

                     Rakkaus on raastavaa, raadollista, rasittavaa.
                     Kiintymys on kiinteää, kiivasta - kiihottavaa.

                     Rakastamisen raakuus, kiintymyksen kiihkeys.
                     Rankkaa ja niin kiihkoisaa.

                                         ¤

                                    Odotus

                                Lupaus enteen
                                antaa odottaa
                                Sulautuen yhteen
                                aikansa ottaa

                                Odotus palkitaan
                                jännitys purkautuu
                                Väreet hankitaan
                                yhteen sulautuu

                                Vielä kihelmöi
                                saa nautinnon
                                Siellä elämöi
                                hakee palkinnon

                                Antaa odottaa
                                minkä kadottaa
                                Mihin jonottaa
                                itsensä korottaa

                                Luo tunnelman
                                tuo unelman
                                Hän odottaa
                                hän aloittaa

                                      ¤

                              Ajatusten lentoa

               Matka itseensä, kasvun paikkaan,
                      tulevaisuuteen nojaten.
                      Ajatusten siivin liihoitellen,
                      uusia maailmoja avaamaan.

                      Portteja ja kynnyksiä ylittämään,
                      pilvilinnoissa haahuillen.
                      Eteen astuvien ponnistelujen,
                      taivaanrantaa siintämään.

                     Kurottautumalla sisimpäänsä hipoen,
                     laskeutumalla mielensä ikuiseen saarekkeeseen.

                                          ¤

                               Heijastuksia

              Peilikirkas on alusta,
                     ja haluamme liukastella sen pinnalla.
                     Vaikka kuva onkin musta,
                     tahdomme vain katsoa ja kuunnella.

                     Pirstoutunut mieli vaeltaa tyhjässä tilassa,
                     jossa rikkoutuneet ovat haaveiden sirpaleet.
                     Unelmien rippeet
 karisevat heräämisen pelossa,
                     peilaten vääristyneiden kasvojensa heijasteet.

                                                    ¤

                                         Tulen voimalla

          

            Vapauden tuli loimuaa, palon soihtu raivoaa.
                    Ilon lieskat liehuaa, räiskyen tajuntaan katoaa.

                    Kirkas tuli palaa, pauloihinsa valtaa.
                    Kaipuuseen kantaa, intohimoisesti antaa.

                    Intohimon roihu, antaumuksen loimu.
                    Polttava soihtu, palava loitsu.
                    Savu tunkee, hiillos kytee.
                    Vieteissä rypee, liekeissä kylpee.

                                              ¤

                              Mielen tuuletusta

                    Mielentilassa - pölyä tajunnan lokeroissa,
                    sen sokkeloisissa koukeroissa.

                    Missä on eteinen järjen valossaan,
                    kaapista tullessaan - oven avatessaan.

                    Toteaa tyhjässä tilassa,
                     pelkkää kaaosta sekasotkussa.

                    Tarkoitus tuulettaa aatteet & vaatteet,
                     ylittää kynnykset - järjestyksen saatteet.

                                            ¤

                                 Virtauksia

                   Mikä onkaan viisauden lähteen pulppuamisen rytmi;
                   sen vuolas virtaus, uomassaan soljuva
                   kirkkauden sykli.

                   Järjen valossaan se etenee olemassaolon
                   ytimessään; tuntiessaan harmoniaa,
                   sopusointuisassa sävyisyydessään.

                                            ¤

                            Alastomia totuuksia

        

                   Alaston totuus edessäni,
                   itseni ulkopuolella, sisään pyrkien.
                   Peilin heijastus, kuultaa silmieni takaa,
                   tyhjyyden täyttymyksen syövereistä.

                   Astun tuntemattomaan,
                   tajuntani rippeet sumeissa kuvissa,
                   unohduksen alkulähteillä.

                   Pysähdys, joka tavoittaa mielen sopukat;
                   huokaus, syvään kuiluun palaaminen,
                   kehon mukautuvaan jatkumoon.

                   Olen matkalla itseeni, peilaan omaa eloani
                   todellisuuden arvoituksiin.
                   Jotka aukeavat hitaasti;
                   kiiruhtaen asettuvat aikaa myöten.

                                        ¤

                  Kävelyä tihkusateessa,
                  jatkuvassa hyytävän jäisessä,
                  pitkää taivallusta, vaivanko arvoista.

                  Voimille se otti, antoiko mitään;
                  vain ajatuksen, tunteen.
                  Kävellessä on ponnisteltava,
                  sen eteen nähtävä vaivaa.

                  On päästävä perille,
                  siellä voi odottaa matkan pää;
                  joka alkaa jälleen alusta.
 

                  Se jatkuu sinne, mihin viimeksi jäi.

                                      ¤

                              Värinöitä

               

                 Meissä itsessämme kuvastuvat
                 haalistuneet kuluneet värit,
                 joita emme ole mielessämme tunteneet.

                 Kokemuksen ääriviivat piirtyvät kankaalle,
                 heijastaen mielemme syvimmät uurteet.
                 Ne avautuvat eteemme kokoelmina,
                 jatkuvina vapauden ketjuina.

                 Tunteiden aaltoina tyrskyävät,
                 tajunnan alta kuohuvaan ulkomaailmaan.
                 Ruudun takaa värikkäät muodot,
                 maalaavat esille jotain olennaista.

                 Meistä on jäänyt galleriaan;
                 mielen kudelmat, auki revittyinä kehyksinä.
              
   Näemmekö niistä oman kuvamme,
                 muotojen sävyttämän, iättömän itseyden.
                 Karun paljaan totuuden.

                                  ¤

                Näen vedenpinnan päällä häilyvän
                kuvajaisen, joka peilaa sisintäni. 
                Se kouraisee pintaa syvemmältä,
                välkehtivien pisaroiden helmeillessä
                ihollani kuultaen.

                Vuosirenkaiden muodostamia elämän
                merkkejä, ei näy heijastuksen läpi.
                Vain ahavoiduilla poskilla ja kasvojen 
                kimmoisissa piirteissä, välähtää hymyn
                aiheuttamat uurteet.

                Olenko sittenkin iätön ja ikuinen,
                lapsenkasvoinen kulkija keskellä polkuani.
                Enkö osaakaan vanheta arvokkaasti, sillä
                sisälläni myllertää nuoren mieli ja lapsen
                häilyväisyys.

                Seilaan vastarannalta toiselle, karikoita
                väistellen. Olen vuolaiden virtojen vietävissä,
                sulautuneena johonkin suurempaan.

                Katseeni valahtaa taivaanrantaa kohden.
                Näen kaiken uudestaan, selkeämmin ja
                kokeneen taivaltajan silmin.
                Siellä siintää uudistumisen virvoittavat
                lähteet, kimaltavassa kuulaudessaan.

                                       ¤

                            Valo

                Hän syntyi outoon valoon
                heijastuen sielun peiliin
                Kuollessaan väärään taloon
                vain tarttui tyhjään leiliin

                Piirtyi kuvajainen veteen
                mieli leijui kirkkauteen
                Joutui tuomionsa eteen
                alistuen viekkauteen

                Näki mielensä valon
                joka syntyi ikuisuuteen
                Koki maallisen kohtalon
                tarttuessaan tilaisuuteen

                Häikäisten valovoimallaan
                antoi kykyjensä loistaa
                Näytti taitonsa voitollaan
                alkoi säteitään toistaa

                Valo - taittuu kautta peitsen
                Valo - vaihtuu vailla suitsen
                Valo - juuttuu läpi veitsen
                Valo - kuihtuu lailla ihmisten

                               ¤
            
                     

              

                           Ajaton iäisyys

             Ajaton iäisyys jatkumossa
                   kohdaten ikuisen rajattomuuden
                   Soljuvan virtaavissa uomissa
                   padoissa lähteet vesittyen

                   Yllä aika iäinen
                   hohtavana verhona valon
                   Unessa hämärään sulautuen
                   kudelmissa pimeyden harson 

                                       ¤

                           Kasvun paikka

                   Elämän kiertokulku kasvun paikassa
                   elämännestettä täynnä olevana
                   verevässä uomassaan virtaavana viisautena

                   Siemen alkaa elää maasta muokatusta
                   siintäen versoaa kukoistukseensa
                   saatuaan janoonsa elämän eliksiiriä

                   Kauaskantoisesti tulevaan haarautuen
                   pirstoutuneen kuoren puhjetessa
                   juuret syvältä maaperästä ponnistaen

                                          ¤

                                   Lumous

                   Lumovoiman salaisuus kätkeytyy
                   pienten ilojen maagiseen maanläheisyyteen
                   Sen taikuus muodostuu suurista tunteista
                   jotka hipovat taivaita

                   
                   K
atsojan herkkiä kohtia koetellen 
                   se tavoittaa hienovaraisen loitsinnan sykkeen
                   jossa piinaava kihelmöinti saavuttaa huippunsa
                   viiltävän kutkutuksen saattelemana

                   Lumous ei katoa eikä haihdu harhojen syvyyksiin
                   koska siinä on mystistä taikaa joka vetoaa
                   haltioituneen mielen uinuviin sokkeloihin

                   Lumoavan voiman mahti vavahduttaa herkkää luontoa
                   sen jokaista elävänä sykkivää solua & säiettä.

                                            ¤

                              Väreilevät muodot

                   Materia paisuu lämpöään väreillen
                   vedet eivät satuta harsojen suojaa
                   Huippujen lakeuksilla tuulee hyväillen
                   mikään ei hukuta niiden tuojaa

                   Nyt ne sulattavat hyiset railot
                   kuultavat kirkkaina näkyvyyttä vailla
                   Muodot hajottavat hahtuvat aidot
                   Padot vapautuvat purkauksen lailla

                                          ¤

 

                 
                   

                    
          

             

            

     

           

      

      
          
                  

                                        

            

                                                          
                     
 

                               
                                                      
                    
                  

                     
                                          
          
                

     

 

                  
 

                

                     
           

                        

                           
                          

                     

                                          

                

©2017 ScoMy - suntuubi.com